Naisen paikka.

Naisen paikka.

perjantai 5. syyskuuta 2014

Lyhyt tiedotus: Feminismi, mitä se on ja miten sen estän.

Ihmiskunta on historiansa aikana kärsinyt useista erilaisista pandemioista kuten mustasta surmasta, Justinianuksen rutosta, espanjantaudista ja sikainfluenssasta. Kaikki nämä ollaan kuitenkin julistettu päättyneiksi, eikä tavallisen kansalaisen tarvitse niistä enää murehtia. SILTI lähes jokaisessa maapallon kolkassa rellestää tauti, johon lääketiede ei ole vielä pystynyt kehittämään parannuskeinoa. Aivan niin, kyseessä on siis FEMINISMI.
 Feminismi helposti tarttuva virus, jonka infektioon nainen on erityisen altis (surullista kyllä, myös mies voi sairastua tautiin). Yleensä feminismiin sairastutaan lukioaikoihin, jolloin vastoinkäymiset ja "itsenäistyminen" heikentävät naisen immuunijärjestelmää. Seuraukset voivat olla kamalia. Tyypillisin oire on rasittava halu parantaa naisen yhteiskunnallista asemaa.
   Ensimmäinen suuri epidemia havaittiin 1960-luvulla yhdysvalloissa, kun naiset alkoivat vaatia itselleen mahdollisuutta käydä töissä ja parempia palkkoja. Miehet ymmärsivät heti jonkin olevan pielessä. Kuitenkin ilman rokotteita ja kurinpalautuksia feminismi pääsi etenemään Eurooppaan, pilaten aukottoman yhteiskuntamme.
   Vaikka parannuskeinoa feminismi ei olekkaan, voidaan taudin etenemistä silti hidastaa. Imurin, pyykinpesu- ja tiskikoneen uusiminen aina silloin tällöin ei ole pahitteeksi, ja AVA:n lukitseminen kaapeliverkosta voi hidastaa feminismiä. Kuitenkin parhain tapa on tehdä naiselle selväksi naisen paikka.